sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Pikkuneuleita ja askarteluja

 Tipu-tytär oli pienenä ollessaan varsinainen prinsessa. Pupu taas on selvästi enemmän ritarityttöjä. Kesällä käytiin tutustumassa Hämeen linnaan, jossa Pupu pääsi kokeilemaan ritarivarusteita. Kotona Pupu sai omat varusteet. Nämä varusteet ovat onneksi kevyemmät kuin Hämeen linnan rautaiset!
Puumiekka on ostettu käsittelemättömänä, Pupu on maalannut ja koristellut sen itse. Kilven Isäntä teki puusta, Tipu piirsi siihen lohikäärmeen, minä maalasin ja Pupu lisäsi timantit ja muut koristeet. Kypärän tein kartongista Pupun toiveiden mukaan, kasasin sen haaraniiteillä ja maalasin ensin mustalla spraymaalilla ja siihen päälle suihkutin vielä vähän hopeanväristä. Ritaritar on valmis käymään lohikäärmeitä vastaan!

Askartelujen lisäksi pajalta on valmistunut muutamia pikkuneuleita:

Kahdet rannekkeet Drops Cotton Merinosta. Pinkkien kämmenselän mallineule on Neulojan käsikirjasta, muuten molemmat omasta päästä. Eipä näihin paljon ohjetta tarvitakaan. Nämähän on vain suoria putkia, joissa kämmenpuoli on joustinneuletta ja peukalolle aukko.

 Sininen kauluri Dropsin Papy Alpaca Silkistä. Kerän verran riitti tähän pikkukauluriin. Tai oikeastaan kauluri on sen kokoinen, kuin kerästä tuli. Ihan vaan 2o 2n joustinneuletta kunnes kaulaosan on tarpeeksi pitkä ja sitten silmukoita tasaisesti lisäillen niin kauan kuin lankaa riittää.
Vihreävalkoinen kauluri on isompi, sen tein vuosi sitten Norjasta ostamistani edullisista alpakkalangoista. Siis niistä, jotka jäivät yli tästä villapaidasta. Ärsyttävästi lankaa jäi vajaa puoli kerää molempia värejä.
Näiden pikkuneuleiden myötä joululahjajemma on saanut jo kivasti täytettä. Jee jee! Nyt on ollut kiva tehdä tällaisia pieniä töitä, jotka valmistuvat nopeasti - varsinkin lomalla. Kohta varmaan hotsittaa tehdä vaihteeksi jotain isompaa.

Edellisessä postauksessa viittasin jo toiseen kokeiluun pitsiliinalla ja kangasväreillä. Alla pari kuvaa siitä. Tällä kertaa käytin liinaa maskina ja väreinä suihkutettavia kangasvärejä. Uhrina tällä kertaa alennusmyynnistä neljällä eurolla ostettu toppi.
Etupuoli:
Ja takapuoli:
Kangasvärin ohjeista poiketen toppi on viskoosia, värejä suositellaan vähintään 90 % puuvillaa sisältäville kankaille. Silitin topin reippaasti kuumemmalla kuin sen pesuohje antaa luvan, ja hyvin väri näkyy pysyvän kiinni. Kuvatessa toppi on jo käynyt parikin kertaa pyykinpesukoneessa. Tästäkin tuli kiva!

Ei kommentteja: