torstai 17. lokakuuta 2013

Pieniä neuleita

 Syksy tuli taas. Tällä viikolla on pihalampi ollut parina aamuna jo jäässä. Kelit ovat tänä syksynä hemmotelleet ainakin meitä keskisuomalaisia. On saatu paljon aurinkoa ja vähän sadetta. Ilosilmukan päivät tosin menevät töissä ja illat ja viikonloput sitten pääosin kotitöissä ja lapsia kuljetellessa. Nyt tosin tuli minullekin pieni rauhoittumisen hetki. Olen koittanut hoidella flunssaa viikon verran. Yhden päivän olen käynyt tällä viikolla töissä, minkä seurauksena menetin ääneni lähes kokonaan. Kuumetta ei ole ollut, paitsi taudin ihan ensimmäisinä päivinä ja eilen illalla. Ei ole vielä asiaa töihin. Tänään olisi sitten ohjelmassa lääkärireissu.
 Virkattu pitsitakki valmistui jo loppukesästä, en vain saanut aikaiseksi kostuttaa ja muotoilla sitä. Takki on tehty Novitan uudesta Bambu-langasta Novitan ohjeella. Miehustan ja kauluksen jälkeen loppui usko langan riittävyyteen ja tein hihoista lyhyet. Pitsitakki jää nyt odottelemaan lämpimämpiä päiviä.
Tein miesten perussukat tumman harmaasta ja punakirjavasta seiskaveikasta. Tuon kantapään nimeä en muista. Se on malliltaan vähän pyöreämpi kuin ihan perinteinen kantapää. Sukan kärjen tein Ullan tiimalasikantapään ohjeella. Sauman laitoin varpaiden yläpuolelle, päättelin vain kärjen ja sukkaosan silmukat kolmen puikon päättelyllä yhteen. Parin vuotta sitten Ravelryssä pyörineen mysteerisukkatempauksen sukat tehtiin muistaakseni suunnilleen samoilla spekseillä.
Tässä syksyn lehtien päällä köllöttelee kaksi Gafsa-myssyä. Malli on julkaistu neulelehti Ullassa. Molemmat myssyt on tehty Woolista, sininen ohjeen mukaisella silmukkamäärällä, ruskea on vähän isompi.
 Gafsan mallineule on varsin mielenkiintoinen. Verkkomainen neulepinta muodostuu neulomalla yhtä väriä kerrallaan ja käyttämällä vain oikeita ja nurjia silmukoita. Usko pois, kokeile vaikka itse!
 Tein samalla vauhdilla vielä kolmannenkin pipon Woolista, tällä kertaa kaksinkertaisella langalla. Malli on "hat and scarf with rhombuses" ja sen on kirjoittanut Nadya Kalakina. Wool kaksinkertaisenakin oli ohuempaa kuin mallipipon lanka, joten lisäsin pipoon yhden mallikerran. Samalla jouduin tietenkin lisäämään myös kerroksia, jotta pipon mittasuhteet säilyvät. Lisättyjen kerrosten myötä jouduin muokkaamaan vähän mallineuletta.
Tuubihuivin tein alennusmyynnistä ostetusta Novitan Silmusta. Samalla mallilla olen tehnyt aikaisemmin itselleni huivin. Viidestä kerästä puolet meni tuubihuiviin.
 Toisesta puolesta tein kaulaliinan ihan perus 2 o 2 n joustinneuleella. Mitään kovin kummallista mallineuletta ei tällaisen langan kanssa kannata käyttääkään. Silmu ei ollut mitenkään mukava neulomiskokemus. Isot puikot ja muovinen lanka eivät kumpikaan tuntuneet hyvältä. Valmista tuli sentään nopeasti.

Tämän postauksen kellonaika selittyy sillä, että yskä ajoi minut ylös tänä aamuna jo viideltä. Työaamuina lähden näihin aikoihin ajelemaan työpaikkaa kohti, vapaapäivinä käännän yleensä vain kylkeä vielä seitsemältä.