Kahden euron peitto

Nappasin viime viikolla Eurokankaalta yhden niitä poistopalapusseja, joita myydään kahdella eurolla. Löysin pussista näytepaloja sisustuskankaista, niitä sellaisia, jotka on teippilistassa kiinni. Samaa kangasta oli myös isompi pala, lisäksi muita sisustuskankaita erilevyisiä kaitaleita. Höystin pussillista joillakin sisustuskankailla tilkkulaarieni kätköistä. Leikkasin koko kasan reilun kokoisiksi tilkuiksi ja sitten vain ompelemaan tilkkuja yhteen. Lopputulos roikkuu tässä kuvassa navettarakennuksessa olevan pihasaunan ovesta.

Tilkkupeiton koko on suunnilleen 160 x 120 cm. Peitto oli nopea ommella, tietysti, tuon kokoisista tilkuista. En jaksanut (taaskaan) juurikaan sommitella peittoa. Ehkä joskus on aikaa oikein tehdä oikea, suunniteltu ja sommiteltu peitto. Sitä odotellessa syntyy näitä sattumanvaraisia tuotoksia. Tälle peitolle ei ole minkäänlaista tarvetta, kankaat vaan pyysivät niin painokkaasti päästä peittoon, että en malttanut olla tekemättäkään. Täytyy varmaan työntää peitto kaappiin vastaisen varalle. Omassa huushollissa alkaa peittoja olla jo tarpeeksi monta. Tykkään kyllä tämän peiton väreistä ja pintamateriaaleista kovasti. Tipun suorasukainen kommentti oli: "Kumman värinen."

Päivällä ei juurikaan tule villasukkia käytettyä, lattialämmitteisessä talossa kun ei niille ole tarvetta. Yöllä villasukat ovat minulla aina käytössä. Keltaiset pitsisukat menevät unisukiksi. Pitsimalli on minulle vanha tuttu, en edes muista, mistä olen sen alunperin oppinut. Muuten sukat ovat ihan perussettiä: kiilakantapää ja kärki tällä kertaa tiimalasikantapään ohjeella.

Tein Pojalle neuleliivin paremmaksi vaatteeksi pidettäväksi suorien housujen ja kauluspaidan kanssa. Löysin Teetee:n nettilehdestä jo sopivan ohjeenkin, mutta en siihen sopivaa lankaa. En halunnut tehdä liiviä villasta, jotta siitä ei tulisi liian lämmin. Poika kun ei yleensä palele.

Lopulta päädyin hankkimaan langaksi Novitan Hankoa ja soveltamaan ohjeen itse. Teetee:n mallissa oli hyvä mittakuva, josta oli apua. Tosin pitkälle ja hoikalle Pojalle muutin mittoja vähän.

Mallineule oli simppelisti eri levyisiä joustinneuleraitoja ja kaksi elämänpuukuviota etu- ja takakappaleessa. Napituslistan, kauluksen ja kädenteiden reunat tein ainaoikeinneuleella yhtä aikaa liivin kanssa. Sain näin liivin tehtyä minimaalisella viimeistelyllä. Ompelemista jäi ainoastaan olkasaumojen ja nappien verran. Tipun kommentit liivistä olivat: "Onpa Poika komea!" Mitäs tuohon äiti muuta tuumaamaan, kuin "Eikö olekin."

Untuva-vauvanpeitto

Ostin joulun alla lähitorilta lähitilan lampaiden villasta tehtyä hahtuvalankaa kauniin violetin sävyiseksi liukuvärjättynä. Tämä suomenlampaan hahtuva on todella pehmeää ja lämmintä. Neuloin hahtuvasta peiton suvun uudelle tulokkaalle. Tämä peitto ei varmasti tunnu karkealta edes vauvan herkällä iholla.

 

Etsiskelin peittoon sopivaa mallia, mutta mieleista ei sattunut eteen. Mitään kovin monimutkaista pitsimallia en halunnut hahtuvasta edes yrittää. Toisaalta halusin, että peitossa ei olisi selkeää oikeaa ja nurjaa puolta. Ja vielä jos mallissa olisi minimaalisesti luotavia ja pääteltäviä silmukoita, se oli suuri etu. Mistä lie alitajunnan syövereistä tuo malli putkahtanut, yöllä herätessä se tuli mieleen.

Peiton koko lienee jotain 70 x 85 cm ja puikot olivat muistaakseni 4,5 mm. Peitto oli hauska tehdä ja liukuvärjätyn langan värivaihtelut pääsevät hyvin esiin. Annoin peitolle nimeksi "Untuva".

 En saanut ihan kaikkea hahtuvaa menemään peittoon. Lopusta virkkasin kaksinkertaisena tällaisen astian.

Tyrkkäsin astian huopumaan pyykinpesukoneseen muun pyykin sekaan, sen jälkeen kevyt pingotus sopivan kokoisen peltipurkin päälle ja ulkopinnan harjaus pörröiseksi.

Olen ihaillut toisten onteloneule-tekniikalla tekemiä töitä. Tekniikan perusteet toki olivat tuttuja minullekin, mutta en ollut tullut koskaan kokeilleeksi. Sydän-lappu on ensimmäinen kokeilu ja olen siihen varsin tyytyväinen. Toinen puoli:

Ja toinen puoli:

Muotopuolihan tuo sydän on, ja joitain virheitäkin tuli tehtyä, mutta tekniikka tuli tutuksi. Onteloneuleessa vältytään kirjoneuleessa kiusana olevilta nurjan puolen langanjuoksuilta, myöskään kirjoneuleelle ominaista kasaan vetämistä ei ole. Tekniikka ei ole vaikea, tosin tarkkuutta se vaatii ja on melko työläs. Etuna on paksu, molemmilta puolilta edustava neule. Tekniikan käyttömahdollisuudet ovat tosin rajalliset, työläänä sitä ei kannata käyttää, jos neuleen molemmat puolet eivät ole näkyvillä. Kääntöpipo, -lapaset, ehkä jopa kääntöliivi voisivat olla asiallisia, ja kovin kauniita ja paksuja pannulappuja näin saisi tehtyä. Kaulaliinaakin ehkä, mutta siitä tulisi kyllä aika paksu ja jäykkä. Näin neulotusta peitosta tulisi aivan ihana ja lämmin, mutta työmäärä olisi melkoinen. Kiinnostava tekniikka joka tapauksessa. Saas nähdä nyt.

Askarteluja

Olin reipas ja ompelin edellisessä postauksessa mainitsemani pyyhepitsit paikoilleen. Homma meni niin, että sain jouluna kaksi samanlaista harmaata kylpypyyhettä. Pyyhkeisiin piti saada joku merkki, josta tietää, mikä on kenen pyyhe. Nyt pyyhkeet erottaa toisistaan. Ja ei kun käyttöön!

Edellinen annos syttyruusuja on valmistunut lokakuussa. Se satsi loppui jo tämän vuoden alussa, nyt sain aikaiseksi tehdä lisää ruusuja.

 Mitähän tässä olisi, kolme- tai neljäkymmentä. Pupun kanssa tehtiin yhdessä, yllättävän näppärästi viisivuotias näitä pyöritteli. Ruusuthan on kasattu kananmunakennoista ja kasteltu sitten steariiniin. Sytyt toimivat aivan loistavasti ja puulämmitteisessä talossa syttyjä tarvitaan aina.

Kammarissa majaileva hienosteleva nukkeneiti sai näin kevään kynnyksellä pitsimekkonsa päälle neulotun takin. Ja tyylin täydentää tietenkin neulottu baskeri.

Vyötärölle ompelin punaisen silkkinauhan ja selkään rusetin. Tipu tykkää! Ehkä yhdeksänvuotias jo osaa nukkeneitiä vähän pukeakin.

Jakkaran uusi kuosi

Tipu rakastaa askartelemista ja ompelua. Kiinnostus lankatöihin tosin antaa vielä odottaa itseään. "ÄITI"-kirjaimet sain Tipulta joululahjaksi. Tipu oli oikein ylpeä, kun oli keksinyt näin hyvän idean ja osannut toteuttaa sen itse. Nyt sain viimein aikaiseksi ripustaa kirjaimet esille keittiöön hantuukinaulakon eteen. Siinä ne nyt saavat killua piristämässä keittiötä ja päivää.

Ilosilmukan valmistumisstressi alkaa vissiin pikku hiljaa hellittää. Tai sitten kyseessä on lisääntyvän valon sivuvaikutus. Sormia on alkanut syyhyttää kummasti. Tekisi mieli kaivella kehruut esille tai ruveta rapsuttelemaan vanhoja kalusteita. Ensiavuksi kävin hakemassa aitasta pienen jakkaran käsittelyyn.

 Jakkata on aika hauskan mallinen, mutta ehdottomasti korjauksen tarpeessa. Neljän pultin irroituksen jälkeen jakkara purkautui nätisti osiin. Simppelit jalat hioin puhtaaksi lakasta ja istuimesta irroitin keinonahkaisen (=muovisen) päällisen. Vaahtomuovipehmuste oli liimattu kiinni ja sen verran siistissä kunnossa, että en viitsinyt lähteä repimään sitä irti.

Öljysin jalat Pupun kanssa, tällä kertaa jätin maalin käyttämättä. Istuimeen laitoin kerroksen vanulevyä ja uuden kankaan. Hauska, päärynäkuvioinen kangas on tilkkulaatikosta. Se lienee jonkun vanha verho.

Sitten vain pultit uudelleen kiinni ja jakkara on taas valmis käyttöön. Jakkara käy istuimeksi tai jalkajakkaraksi. Pupun hämppy-hämähäkki halusi välttämättä päästä mukaan kuvaan. Jakkara oli kiva pikku projekti. Aikaa koko hommaan meni ehkä reilu tunti. Olisi sen voinut tyhmemminkin käyttää.

Neulepuolelta esiteltävää on vähän. Vain yhdet pienet kirjoneulelapaset. Muutakin on tehtynä, mm. parit pyyhepitsit odottavat ompelua kiinni pyyhkeisiin. Jospa yrittäisin ensin ommella ne ja sitten vasta kuvata.

Nyt on vähän sellainen kumma vaihe: joulu meni ja ihan vielä en viitsisi ruveta tekemään lahjoja ensi jouluksi ja tälle talvelle tarvittavat sukat, lapaset, kaulahuivit ja pipot on jo tehty. Mitään pakollista tehtävää ei juuri nyt ole. Harkitsen jo kirjoneuletakin aloittamista. Saisi kerrankin tehdä kirjoneuletta oikein antaumuksella. Saas nähdä nyt, mitä tästä tulee.