torstai 14. helmikuuta 2013

Kotona taas

Ilosilmukka on palannut kotiin. Reissu meni mukavasti, tuli nähtyä uusia paikkoja ja ihmisiä sekä maisteltua uusia ruokia. Ainoa kehno puoli oli urheilijoiden porukoissa mellastanut vatsapöpö, jonka takia yhdeltä jos toiselta jäi suorituksia väliin. Tässäpä teillekin terveisiä Etelä-Koreasta!
 Ilosilmukka ja olympiatuli. Samoissa maisemissa PyeongChangissa pidetään talviolympialaiset 2018.
Kisarinteet odottavat laskijoita. Alppihiihtäjien suorituspaikat olivat YongPyongissa, joka oli käsittääkseni Etelä-Korean suurin laskettelukeskus. Rinteitä muuten riitti! Kuvan vasemmassa reunassa, tuolla toisessa rinteessä, näkyy "Advanced"-tason kisarinne, tässä lähempänä, telttojen takana "Intermediate"- ja "Beginner"-rinteet.
 Kisalaskujen välissä käytiin gondolihissillä Dragon Peak -nimisellä huipulla. Huippu kohoaa liki puolentoista kilometrin korkeuteen. Taustalla näkyy meri!
 Rakennuspuolen ihmisenä nautin kovasti vierailusta tähän ikivanhaan aateliskartanoon. Perinteinen arkkitehtuuri - ja miksein nykyinenkin - on niin kovin erilaista kuin meillä.
Kulttuurielämuksiäkin kisayleisölle oli tarjolla. Tässä perinteistä viuhkatanssia.

Seuraavalla kerralla puhutaan sitten enemmän käsitöistä!

Ei kommentteja: