perjantai 29. huhtikuuta 2011

Mysteerisukka

Kevät! Kevät on tullut! Kevään tulo tapahtui meikäläisen kannalta melko - ööö - nopeasti. Lauantaiaamuna lähdettiin ajamaan Enontekiöltä kotiin, siellä oli vielä nelisenkymmentä senttiä lunta, kantohanget ja mukava pikkupakkanen. Sunnuntaina kotona Keski-Suomessa maa oli paljas, krookukset kukkivat kukkapenkissä ja lämmintä oli 20 astetta. Nyt on sitten nautittu lämpimistä kevätkeleistä.

Tytöt - varsinkin Tipu - on odottanut trampoliinia joulusta asti. Lapin loman aikana oli maa sulanut ja ehtinyt jo kuivuakin niin paljon, että saatiin tramppis pystyyn. Tässäpä sitä kevätriemua parhaimmillaan! Molemmat tytöt lennossa.
Pojan kanssa onkin sitten päästy leikkimään pihaleikkejä: maisemoitiin pihapuroa tekemällä siihen uusi kivipato. Puron kiveäminen on niin mukavaa hommaa, että varmaan pitää vielä tulla jatkamaan myöhemmin. Kovin paljon patoja puroon ei enää voi tehdä, harmi vain.
Kunnon kuraleikit saatiin aikaan, kun kaivettiin vanha puunkarahka vesikouruksi pihalähteestä. Lähde on laitettu aitaukseen, koska se on leikkipaikan vieressä. Vettä lähteessä on niin vähän, että isommille lapsille riskinä on lähinnä vaatteiden kastuminen, aita on Pupua varten. Sain tuon karahkan muuten viime keväänä Pojalta äitienpäivälahjaksi. Poika oli löytänyt sen metsästä melkein hautautuneena ja vääntänyt sen sieltä ylös. Nyt saatiin puu viimein paikoilleen. Kourua myöten ihan oikeasti lirisee lähteestä tuleva puro.
Tässä alla vielä isompi kuva lähteestä. Vastakäännetty savikko kourun vieressä ei oikein näytä edustavalta. Se kutsuu kovasti kukkaistutuksia, saa nähdä, joko tänä keväänä ehtisin laittaa.
Sitten lopulta sitä mysteerisukkaa. Tänään tulee uusi vihje, eilen illalla tein sukan siihen asti, kirjontaa lukuunottamatta. Hauska nähdä, mitä seuraavaksi tulee!

Ei kommentteja: