tiistai 5. lokakuuta 2010

Pipoja

Tyttösille pipoja. Jostain syystä tämä pipohomma ei meinaa minulta oikein lykästää, varsinkaan Tipun kohdalla. Milloin tulee liian tiukka tai löysä tai liian pitkä tai lyhyt tai kutittaa tai väärän värinen tai mitä milloinkin. Tässä on viimeisin yritys:
Lanka on Novitan Luxus Wind -silkkivillaa, jämiä tästä bolerosta. Tosi pehmeää, ei kutita Tipuakaan. Kukka on jotain jämälankaa, saattaisi olla vaikka Woolia. Malli on Cabled Toddler Hat Ravelrystä. Paitsi, että Tipulle tein yhden ylimääräisen palmikon, koska ohje on 1-3 vuotiaalle, ja tietenkään ei ollut ohjetta mukana, kun kyläreissulla aloittelin kavennuksia. Kavennukset siis omasta päästä ja ihan erilaiset, kuin ohjeessa. Kukkaakaan ei alkuperäisessä mallissa ole. Tipu-prinsessalle ei ruskea pipo kelvannut, jotain koristetta piti saada. Niin ja jätin pipon huipulta ne hörsäkkeet pois. Eivät minusta olleet oikein kivoja näin isolle tytölle. Siinäpä sitä modifiointia olikin.
Ja koska Tipu sai pipon, Pupunkin piti sellainen saada. Pupu halusi koristeeksi vihreän kukkasen. Kukka olisi saanut olla pienempikin, kun pipokin kerran on. Tällä kertaa ohje kyllä oli hollilla kavennuksia tehdessä, mutta en viitsinyt sitä tavata, kun kerran edellisessäkin tuli kavennukset omasta päästä. Ja näinhän siinä kävi.
Tuon verran loppui lanka kesken. Itse asiassa piposta tuli hiukkasen liian pieni Pupulle, kun lanka rupesi niin uhkaavasti vähenemään. (Ei kellään sattuisi olemaan pienen pientä nökköstä Luxus Windiä varastossa...?) Pupulla on jo sievä, syyskeliin sopiva ja täydellisesti päähän istuva pipo olemassa, tämän pipon funktio on lähinnä pitää yllä rauhaa ja ehkäistä perheen sisäisiä ristiriitoja, joten kelvannee näinkin.

1 kommentti:

Marika kirjoitti...

Ihania piposia!