sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Lisää lastenvaatteita

Tein toiset lasten kirjoneulesukat kyläyhdistyksen myyjäispöydälle. Koko on varmaankin jotain kolmevuotiaan luokkaa.
Vielä lähikuva tekstistä. Joustimet tein kapealla palmikolla, niin tulee vähän sievempi. Toivottavasti menevät kaupaksi eivätkä jää omiin nurkkiin pyörimään. Paljonkohan lasten kirjoneulesukille voisi laittaa hintaa? Pupulla tuntui olevan yöpuvuista pulaa. Ompelin vielä yhden yöpaidan. Sininen college on ostettu joskus jostain kirppikseltä. Satuin löytämään ihan uuden kankaan. (Siis uuden käytön puolesta, iästä en sano mitään.) Kaava oli sama kuin aikaisemman postauksen yöpuvun paidassa, pieniä muutoksia, kuten helman mitta ja leveys, piti toki tehdä. Tässä on tarpeeksi kasvunvaraa. Samasta collegesta riitti vielä Tipulle mekoksi. Mekolla on pituutta sen verran, kuin kangasta riitti. Näyttää aika sopivalta. Tähän ei ollut kaavaa.
Tipu suunnitteli napeista itse koristeen mekon etumustaan. Kyllä kelpaa! Tipu pitää muutenkin sinisestä. Pupun pahvikala tunki väkisin mukaan kuvan nurkkaan. Näyttääpä muuten kumman vinolta tuo etukaitale. Kyllä se oikeasti on tasalevyinen.
Ruskeasta trikoosta tein Pupulle vielä peruspaidan, tai oikeastaan kaksi. Toinen punaisilla resoreilla ja toinen kokonaan ruskeana, hihansuussa, pääntiellä ja helmassa päärmeet. Siitä en viitsi laittaa kuvaakaan. Pupun paidat tuppaavat olemaan niin koreita, että liivihameiden alla menevät ihan hukkaan. Trikookiin on kirppikseltä.
Ja pahvikala tunki taas kuvaan! Varsinainen linssilude.
Nyt alkaa olla trikoot ja colleget käytetty ja taitaa olla lastenvaatekiintiökin tältä erää täynnä. Jos vielä jotain itselle, sitten voisin vaihteeksi roudata ompelukoneen ja saumurin tuvan pöydältä takaisin alakertaan ja kaappiin.

Ei kommentteja: