lauantai 12. kesäkuuta 2010

Kaikki on kesken

Mitään valmista postattavaa ei tällä kertaa ole, täytyy tyytyä esittelemään näitä vaiheessa olevia.
Tilkkukankaita leikkelin. Pihan laiton loppu häämöttää tältä erää. Nurmikko alkaa olla kylvettynä ja istutukset tältä keväältä tehtynä. Kunhan Isäntä saa vielä polttopuut tehtyä, alkaa mökkeilykausi. Tarkoittaa meillä sitä, että mennään kasaamaan uusi savusauna viime juhannuksena palaneen tilalle. Mökillä ei ole muita raksahommia, pihanlaittoa tai maalausta. Eikä tallentavaa digiboksia tai nettiyhteyttä. Toiveissa on, että jäisi aikaa kasata noista tilkuista peiton päällinen. Jos oikein hyvin menisi, saisin peiton vielä tikattuakin, ennen kuin savusauna on valmis, ja muuttokuorma matkaa taas kotiin. Kumman tekeminen kestää kauemmin, savusaunan vain tilkkupeiton?
Pientä mustaa on koukulla. Jotenkin nykyään tahtoo virkkuukoukku viihtyä käsissä melkein yhtä mielellään kuin puikot. Rajasin taktisesti tämän kuvan niin, että reunat ei näy. Lankana on siis Novitan virkkauslanka ja tulossa on huivi. Malli on Mary Oljen Kauneimmista käsitöistä, jätin nirkot pois, kun en niistä oikein pidä. Mutta tästä myöhemmin lisää!

Ei kommentteja: