tiistai 23. helmikuuta 2010

Valkoinen neulesetti

Tein pikku-T:lle kolmivuotislahjaksi neuletakin.
Lanka on Woolia, puikot 3,5 ja ohje Suuresta Käsityölehdestä 2/2008. Tipu valitsi mallin, ja siinähän riittää sitten röyhelöitä ja kukkasia. Ja valkoisia nappeja ei sitten löytynyt varastosta viittä kappaletta samanlaisia.
Tässä vielä takaa. Nuttu on mallina toimivalle Pupulle iso, mutta niin sen pitäisi ollakin. Meillä on vielä aikaa kolmivuotissyntymäpäivään. Reunukset on huoliteltu parilla kerroksella kiinteitä silmukoita ja rapukerroksella. Oli ihan kiva tehdä, tämän kokoiset vaatteet valmistuvat niin nopeasti. Paitsi että röyhelöreunuksessa oli aivan älytön määrä silmukoita. Onneksi kerroksia ei sitten älyttömän montaa ollutkaan.
Loppulangoista tein kaikkea pientä ja ei niin käytännöllistä.
Säärystimet ja rannekkeet. Nämähän on tietysti ehdottoman välttämättömät vaatekappaleet kolmivuotiaalla ;) Mutta onhan ne söpöjä! Rannekkeissa on 32 silmukkaa ja säärystimissä taitaa olla 40 ala- ja 48 yläreunassa. Näyttävät ihan sopivilta hoikalle pikkutytölle.
Pipon mallineule lähikuvassa. Näitä kapeita palmikoitahan on villatakissakin. Setti valmistui jo jokin aika sitten, mutta kuvat laitan vasta nyt. En viitsinyt julkaista ennen synttäreitä.

Ei kommentteja: