sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Bolero

Sain boleron valmiiksi. Lanka on Novitan Wind-silkkivillaa. Ihanan lämmin ja pehmeä! Malli on Kauneimpien käsitöiden marras-joulukuun 2009 numerosta. Lanka tosin oli eri, vähän jouduin sumplimaan silmukkamääriä. (Kuvassa poseeraan kotoisesti T-paidassa ja verkkareissa, toimistolla toki boleron alla jotain muuta. En viitsinyt varta vasten vaihtaa...)
Malli on simppeli: hihansuusta aloitetaan, levennellään hihan osuudella, jatketaan suoraa selän mitta ja kavennellaan toisessa hihassa. Hihasaumat ommellaan. Nostetaan reunasta tarpeeksi silmukoita ja tehdään parikymmentä senttiä joustinta. Mallineule täytyy kyllä olla tosi joustavaa, ja patenttihan on.
Selän puoli jää tuolla tavalla vähän löysäksi, mutta kun ottaa mallin muotoilun (tai muotoilemattomuuden) huomioon, vaatehan istuu loistavasti. Viime viikolla testasin boleroa töissä. Tätä tulee varmasti käytettyä.
Eilen käytiin Keskisen kyläkaupassa ja bongasin sieltä Novitan kevätuutuuksia. En tosin ostanut niistä kuin yhden kerän Tico ticoa pikkutytöille sukkalangaksi. Puro batiikki oli yllättävän puuvillaisen tuntuista ollakseen täyttä akryyliä. Saattaa käydä jopa niin, että sitä jossain vaiheessa puikoille joutuu. Flip flopista ja Pretty babystä en sitten sanokaan mitään. Alennus-sävy-Wooleja sen sijaan ostoskärryyn pompahti muutamia keriä. Isäntä totesi, kun Pupun kanssa tulimme lankahyllyltä, että ettekö enempää saattaneet. Oltaisiin me vielä muutama kerä kahteen pekkaan saatu sylissämme tulemaan ;D

Ei kommentteja: