tiistai 29. joulukuuta 2009

Liivi

Punaisen, purkutuomion saaneen liivin jälkeen olen väkerrellyt tällaista:
Tässä vielä pingottumassa. Kirjoneule tasoittuu kummasti, kun sen kostuttaa ja pingottaa. Liivin ohje on Suuren Käsityölehden lokakuun numerosta, vähän muokkasin, ja lankakin on sitä, mitä varastoista löytyi, siis Nallea. Kirjoneule oli hauskaa tehdä niin kauan, kuin sai tehdä pyörönä, siis kainaloihin. Nurjat kerrokset aiheuttivatkin sitten hiukan päänvaivaa. Onneksi mitään isoja kämmejä ei tullut, muutaman kerran piti purkaa kerros. Lankoja jäi vielä, niistä voisi tulla vaikka säärystimet samalla kirjoneuleella. Jos vielä viitsin.

Tyttöjen kanssa ollaan kierrelty potkurilla lähiteitä pajusaaliin toivossa. Ja löytyyhän niitä. Tänä vuonna pajut näyttäisivät olevan hyvälaatuisiakin, toisin kuin edellisen kesän jäljiltä. Toissakesä olikin sateinen, viime kesä sen sijaan kuivempi. Lunta on tosin viime viikkojen sateiden jälkeen niin paljon, että tyvipäitä joutuu kaivelemaan hankien alta. Mitäs en lähtenyt aikaisemmin. En oikeastaan aikonut punoa tuoreista pajuista mitään nyt, mutta ovat ne niin houkuttelevan kauniita. Sileitä ja kiiltäviä. Saa nähdä, kuinka tässä käy.

Ei kommentteja: