keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Lisää huovutuksia ja vähän kutileita

Huovuttelin neulalla lisää sydänpohjia. Harmaa sydän oli jo edellisessä postauksessa, siihen tein vähän koristeita. Keltavihreä on kokeilu kahdella värillä. Hämmästyttävää kyllä, Poikakin on innostunut neulahuovutuksesta tällaiseen valmiiseen pohjaan.

Kala aikoo uida pukinkonttiin. Kala on neulottu Samoksesta, sekoittelin surutta uusia ja vanhoja värejä. Ohje on samasta kirjasta kuin Pinkiikan. Kalalla oli vielä pusuhuulet, mutta ohje oli sen verran summittainen, että en millään tajunnut, miten ne olisi pitänyt tehdä, enkä viitsinyt ruveta enää säätämään. Kala sai siis ihan tuollaisen simppelin hymysuun. Ja tietysti sovelsin sen verran, että tein evät ja pyrstön pyörönä.

Tästä on tulossa prinsessanukke Tipulle joululahjaksi. Hiukan on vielä kesken. Tein prinsessalle pöksyt ja sukat, vaikka hiukset olisi pitänyt tehdä ensin. Laiskottaa... En vielä oikein tiedä, miten saisin hiukset kunnolla kiinni päähän. Ohje edelleen samasta kirjasta, tietenkin omin sovelluksin ja pyörönä niin paljon kuin mahdollista.


Ei kommentteja: