lauantai 29. marraskuuta 2008

Jouluperinteitä

Kuukauden vaihde lähestyy taas ja postilaatikkoon kolahti nippu kauppaketjujen lehtiä. Jossain pääkirjoituksessa haikaillaan jouluperinteiden perään. Kirjoittaja muistelee lapsuutensa jouluja ja on sitä mieltä, että nykyaikana ei synny samalla tavalla perinteitä kuin ennen. Lehtien sivut taas pullistelevat kaikenlaisia ehdotuksia joulupöytään. ”Mitäs jos kokeilisit tänä jouluna intialaisittain maustettua ruokaa perinteisten laatikoiden sijaan?” Mistäpä niitä syntyisi perinteitä, jos joka joulu tehdään erilaisia ruokia ja toimitaan uudella tavalla. Sitähän perinteet juuri ovat: tehdään asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Meillä tulee olemaan joulupöydässä peruna-, porkkana- ja lanttulaatikkoa, graavilohta, karjalanpaistia ja kinkkua. Ja ihan perinteisesti maustettuna ja valmistettuna. (Rosolli saattaa tosin korvautua tuoresalaatilla.) Jouluruokia syödään kuitenkin vain kerran vuodessa, ei niihin oikein ehdi kyllästyä. Mutta kukin viettäköön joulunsa parhaaksi katsomallaan tavalla. Toivottavasti jokaiselta löytyy kaiken kaupallisuuden ja hössötyksen keskellä hiljainen hetki vietettäväksi vaatimattoman seimen äärellä. Siitähän tässä kaikessa on kuitenkin kyse.
Meidän perheen jouluperinteisiin kuuluu myös adventtikynttelikkö. Lapsilla on joulukalenterit, minulle riittää kynttilät kerran viikossa. Hyvää ensimmäistä adventtia ja joulunodotusta lukijoille!

Ei kommentteja: