lauantai 10. toukokuuta 2008

Aarteita

Eilen sitten kävimme tuolla uuden kodin tontilla. Isäntä ruoppasi vanhan lähteen, pohjalla oli kumisaappan varren vahvuudelta muraa. Jospa lähteen vesi nyt pikkuhiljaa raikastuisi. Poika touhusi omiaan milloin pihapurolla ja milloin metsäpurolla. Vesiratas pyörii edelleen hyvin. Tipukin mahtui välillä isoveljen kanssa samoille työmaille. Vauva nukkui autossa koko ajan, joten minäkin pääsin vähän hommiin. Siirsin kukkia pihasta turvaistutukseen sinne omenapuun alle. Kosteus on irroitellut tapetteja vanhan tuvan seinistä ja kävin repimässä niitä talteen. Saa sitten vaikka tehdä niistä tauluja uuteen kotiin. Työnsin tapettirullan aitassa olevaan kirnuun. Sieltä toivottavasti sitten aikanaan taas löytyy.
Sitten niihin aarteisiin. Aitassahan odottelee myös tämä.

Koneisto on vähän jäykkä, mutta kukapa ei olisi vuosikymmenien seisonnan jälkeen. Eiköhän se öljyllä taas siitä norjistu. Ja kaunishan tämä on, toimi eli ei.

Tässä on semmoinen vempula alalangan puola, se on kolmisen senttiä pitkä ja päissä on pienet topparit. Puolauslaite näkyy kuvassa tuossa oikealla alhaalla. Puolakotelo on vähän sukkulan näköinen puikulainen. Konetta pyörittäessä puolakotelo viuhtoo oikealta vasemmalle syöttäjän alitse. Yhden mummon kanssa tuossa juttelin tästä, ja hän sanoi, että hänen ensimmäinen ompelukone oli Matador-merkkinen(?), pula-aikana vanhana ostettu kone. Siinä oli samanlainen mekanismi. Olisi jännä tietää, kuinka vanha tämä "laulaja" oikein on. Niin ja kuva on tietysti huono, aitassa kun ei ole valoja eikä kännykässä salamaa.
Lisäksi aitasta löytyy tämä.
Samaa laitetta ovat myös nämä.

Toisesta aitasta tein lisää löytöjä.


Osa kaavoista lienee jostain 50-luvulta. Vuosiluku -55 vilahtelee parissakin samasta laatikosta löytyneessä paperissa.



Kolmion muotoinen pitsihuivi, leveys nyt pestynä ja pingotettuna 135 cm ja pituus 80 cm. Lankana on käytetty jotain hyvin ohutta, vain vähän ompelulankaa paksumpaa mustaa ja ruskeaa. Luulisin, että neulottu osa on tehty yhdellä säikellää kumpaakin väriä. Keskusta on neulottu pitkältä sivulta alkaen. Kaikki reunat on huoliteltu parilla kerroksella ruutuvirkkausta ja lyhyille sivuille on vielä lisätty pitsireunus ja hapsut. Hapsut pitää vielä selvitellä, ovat aika pahasti solmussa. Muuten vanhus selvisi pesusta hyvin! Ja kuinka ollakaan, ostin justiin pari päivää sitten ruskean mekon...

Ei kommentteja: